Kasvatustieteen perusopintoihin kuuluvan Kasvatus elämänkulussa -opintojakson lähiopetuspäivät järjestettiin 22.9. ja 17.10.2008. Pääsin osallistumaan molempiin päiviin.
Lähiopetuspäivään 22.9. liittyvä ennakkotehtävä oli kaksiosainen. Osassa 1 valitsin tarkemman tutustumisen kohteeksi Havighurstin kehitystehtäväteorian. Yhdenkaltaisuus oman elämäni kanssa oli hämmästyttävä. Aivan aidosti heräsin pohtimaan, onkohan minut kasvatettu (ainakin osittain) Havighurstin ajattelun mukaisesti. Osassa 2 arvioin Tero Jartin elokuvan Aapo keskushahmon yhtä keskeistä elämänvaihetta Daniel Levinsonin elämänkaariteorian näkökulmasta. Levinsonin malli, joka kuvaa elämää vakaiden vaiheiden ja siirtymien vuorotteluna, kuvaa Aapon elämää varsin hyvin, vaikka vuorotteluja ei hänen lyhyen elämänsä aikana kovin monta ehdi kertyäkään.
Lähiopetuspäivän aluksi kävimme läpi keskustelu- ja luentotyyppisesti eri oppimisvaikeuksia. Itse hämmästyin tiedosta, että niinkin suuri osa suomalaisista (20 %) kärsii jonkinasteisista oppimisvaikeuksista. Pohdimme myös tällaisen oppilaan tukemismuotoja ja –ratkaisuja. Tilanne on mielestäni haastava, sillä valtaosa ratkaisuista edellyttää jonkinlaista lisäresursointia. Resurssit ovat monta kertaa juuri se puuttuva lenkki.
Ennen lounastaukoa siirryimme käsittelemään elämänkaari- ja kehitysvaiheteorioita. Iltapäivällä jakauduimme viiteen ryhmään käsittelemään yksilön elämänvaiheita: lapsuus, nuoruus, varhainen aikuisuus, myöhäinen aikuisuus ja vanhuus. Pohdimme vaihekohtaisissa ryhmissä ko. ikäkauteen liittyviä kehitystehtäviä, siirtymiä, elämänkulun vaihetta ja oppimista. Tavoitteena oli noin tunnin pohdinnan jälkeen tuoda esille teoreettisia malleja, ikäkauteen liittyviä oppimiskysymyksiä sekä ikäkauden merkitystä koulutukselle. Ryhmä esitti oman tuotoksensa muille, minkä jälkeen käytiin opponointihenkinen jälkipuinti ennakkoon nimetyn ryhmän vetämänä. Itse kuuluin nelihenkiseen ryhmään, joka keskittyi ikäkauteen varhainen aikuisuus (23-35 vuotta). Ryhmäni opponoi ikäkautta nuoruus (16-22 vuotta).
Lähiopetuspäivän anti jäi mielestäni hieman laihemmaksi verrattuna esimerkiksi lähiopetuspäivään 19.9. Olisikohan tuntemuksen pääsyy se, että yksilön elämänkulkuun liittyvät asiat eivät välttämättä ole kovin eksakteja? Jotenkin vaikuttaa siltä, että tätä opintojaksoa pitää tarkastella rinnan opetusjakson Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri kanssa. Aiheina tulevat olemaan mm. yksilön sosiaalistuminen ja eri sukupolvien yhteiset kokemukset. Odotan mielenkiinnolla, miten saan ”paketoitua” nämä kaksi opintojaksoa pääkopassani yhteen.
Lähiopetuspäivää 17.10. varten tein etukäteen oppimistehtävän, jossa sovelsin suunnittelumielessä kahta erilaista oppimiskäsitystä erääseen perehdyttämiskoulutukseen. Huomaamattani tämä oppimistehtävä nousi päivän mittaan keskeiseen rooliin.
Päivän työskentely organisoitiin siten, että aluksi jakaannuttiin neljän hengen ryhmiin. Kukin ryhmän jäsen esitteli ryhmän sisällä omat opetussuunnitelmansa. Sen jälkeen ryhmä valitsi yhden suunnitelmakokonaisuuden jatkokäsittelyyn. Se tapahtui kahdeksan hengen ryhmässä, joka valitsi kahdesta esityksestä toisen koko osallistujajoukolle esitettäväksi. Koko joukolle esitettiin siten kaksi esitystä, joiden lopussa opponointiperiaatteella esitettiin ”suuri kysymys” oppimisesta.
Tekemäni oppimistehtävä eteni ”karsintakierrosten kautta finaaliin”. Sovelsin tehtävässäni kahta erilaista oppimiskäsitystä siten, että suunnittelin yhden kurssin opetuksen kahdella eri tavalla. Olin valinnut kurssiksi perehdyttämiskoulutuksen, joka on tarkoitus toteuttaa erään organisaation uudelle tuotantohenkilöstölle. Kyseessä on aito kehittämistilanne: toistuva yhden päivän pituinen perehdyttämiskoulutus sähköteknisen tuotteen valmistusosaamisen kasvattamiseksi. Valitsin tähän koulutukseen soveltuviksi oppimiskäsityksiksi behavioristisen ja kognitiivisen oppimiskäsityksen. Behavioristinen oppimiskäsitys oli perusteltu siitä syystä, että koulutuksen tilaaja on alun perin esittänyt koulutustarpeensa lähes täysin tähän oppimiskäsitykseen pohjautuen. Esitin vaihtoehtoisen suunnitelman soveltamalla kognitiiviseen oppimiskäsityksen periaatteita. Se täytti tässä tilanteessa mielestäni paremmin tehokkaamman oppimisen tarpeet.
Päivän keskeinen anti mielestäni oli tutustuminen muiden opiskelijoiden suunnitelmiin. Niihin olisi voinut tutustua jopa vielä kattavammin, sillä osa suunnitelmista jäi ryhmätyyppisen käsittelyn vuoksi läpikäymättä. Toki on ymmärrettävää, että aikataulun puitteissa on mahdotonta edetä siten, että kaikki opiskelijat voisivat tutustua kaikkiin suunnitelmiin. Varsinkin kahdeksan hengen ryhmässä käyty laborantin koulutus oli mielenkiintoinen. Humanistista oppimiskäsitystä soveltanut opetussuunnitelma sisälsi mielenkiintoisia yhteistoiminnallisia elementtejä, jotka toteutuessaan voisivat saada opiskelijoiden keskuudessa varsin onnistuneita oppimiskokemuksia. Sain siitä muutaman hyvä idean myös omiin suunnittelun alla oleviin tuotanto- ja sähkötekniikan laboratorioharjoituksiin.
Esitin omat suunnitelmani kolme kertaa päivän aikana. Sisällöllinen anti niistä jäi siten itselle rajalliseksi, ellei lasketa omien ajatuksien jalostumista ja kirkastumista toiston yhteydessä. Toivottavasti lähiopetuspäivään osallistuneet muut opiskelijat saivat jotakin hyödyllistä irti esityksistäni. Mielenkiintoinen oli myös viimeiseen esitykseeni kohdistunut suuri kysymys: kannattaako opiskelijalta kysyä, miten hän haluaa oppia? Kysymys oli oivallinen siinä mielessä, että se sisälsi itsessään vuorovaikutuksen elementin. Jos lähdetään siitä, että merkittävää oppimista ja taitojen syntymistä voi tapahtua myös todellisessa toiminnassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, esitettyyn kysymykseen on vastattava myönteisesti. Näin juuri teinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti